perjantai 10. elokuuta 2012

Näsinneulasta näet 20 kilometrin päähän

Näisnneula on huimat 168 metriä korkea näköalatorni, joka sijaitsee Särkänniemen huvialueella. Torni on Pohjoismaiden toiseksi korkein näköalatorni ja maamme korkein vapaasti seisova rakennelma.

Näsinneulan torni rakennettiin 1970-luvun alussa. Huikean korkean tornin rakentaminen oli suuri urakka, jonkalaisesta Suomessa ei ollut aikaisempaa kokemusta. Siten tornin rakennustöitä varten tilattiin rakennusmiehet peräti Unkarista saakka. Ammattimiehet rakensivat tornin rungon 33 vuorokaudessa teräsbetonista liukuvaluna. Teräsbetonisen tornin huipulla sijaitsee teräksinen masto, jonka kärkenä toimii lasikuitumasto.

Näsinneulan tornin näköalatasanne sijaitsee 120 metrin korkeudessa. Samalla korkeudella sijaitsee myös tornin kahvila. Kahvilan sijaan suosittelen kuitenkin neljä metriä korkeammalla sijaitsevaa ravintola Näsinneulaa, jossa voit nauttia sananmukaisesti korkeatasoisen aterian.

Ravintola Näsinneula suosii vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa lähiruokaa, mikä tekee siitä poikkeuksellisen kiinnostavan ravintolan. Suomessa aivan liian harva ravintola uskaltaa luottaa lähiruokaan ja suosia vuodenajan parhaita aineksia. Syvemmän gastronomisen kulttuurin maissa sama on tietysti lähes jokaisen ravintolan taustalla vaikuttava ajatus. Koska kyse on fine dining -ravintolasta, kannattaa mukaan varata lounasseteliä enemmän käteistä. Se kannattaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti