keskiviikko 31. elokuuta 2011

Museokeskus Vapriikki on koko perheen kohde

Tampereen Museokeskus Vapriikki tarjoaa monipuolista nähtävää koko perheelle. Vapriikissa on vuosittain kymmenkunta vaihtelevaa näyttelyä. Lisäksi museokeskuksessa sijaitsee Jääkiekkomuseo, Kenkämuseo ja Nukkemuseo.

Suomen Jääkiekkomuseo on yksi maailman kuudesta jääkiekkomuseosta. Museo on siis kaikkien lätkän ystävien ykköskohde kaupungissa.

Museon kokoelmat antavat ainutlaatuisen kuvan jääkiekosta Suomessa. Museon uudistettu perusnäyttely avattiin toukokuussa 2009. Siksi myös aikaisemmin museoon tutustuneiden kannattaa nyt käydä uudella vierailulla museossa.

Kun perheen miesväki on siirtynyt jääkiekon pariin, kannattaa naisten suunnata Kenkämuseoon. Kenkämuseo esittelee vierailleen suomalaisen kengän ja kenkäteollisuuden historiaa.

Museossa tutustut myös teollisten kenkien valmistukseen suunnittelijan pöydältä alkaen -- lopulta näet, kuinka valmis tuote syntyy.

Talous- ja teollisuushistoriasta kiinnostuneet arvostavat varmasti Chemnitzin historiasta kertovaa näyttelyä. Chemnitz sijaitsee itäisessä Saksassa, Saksin osavaltiossa. Tampereen tavoin Chemnitziä on kutsuttu maansa Manchesteriksi kaupungin merkittävän teollisuuden vuoksi.

DDR:n aikana kaupunki tunnettiin Karl-Marx-Stadt -nimellä. Tuon ajan tuotteista tunnetuimpia olivat Trabant-autot ja myös Suomessa lasten iltasadun aikaan nähtyy Nukkumatti-animaatio.

Tampere ei olisi Tampere, jos Vapriikissa ei olisi esillä myös itäisen naapurimaamme historiaa sivuavaa näyttelyä. Pietarin Eremitaasin taidemuseosta on saatu museoon esille agitaatiotarkoituksiin suunniteltua posliinia.

Luokaamme uusi maailma -näyttely tuo esille laajan kokoelman agitaatioposliinia. Tutustumisen arvoinen on myös 1920-luvun Neuvostoliiton historiaa ja venäläistä avantgardea esittelevä näyttelyluettelo.

Särkäniemi on lasten suosikkikohde

Kun vuosia sitten ala-asteen koululuokkani lähti Mikkelistä luokkaretkelle, oli matkakohde alusta alkaen selvillä: halusimme Tampereelle ja Särkänniemeen.

Nykyään Särkänniemi on entistäkin suositumpi pienten suomalaisten keskuudessa -- televisiomainosten ansiosta pikkulapsetkin osaavat haluta Särkänniemeen. Monin paikoin Itä- ja Keski-Suomessa Tykkimäki ja Särkänniemi ovatkin Linnanmäkeä tunnetumpia lasten houkutuksia.

Vaikka Särkänniemen huvilaitteet ja Lasten Eläintarha suljetaan talvikaudeksi, on alueella paljon nähtävää myös kiihkeimmän matkailusesongin ulkopuolella.

Akvaariossa voit valita suosikkisi yli 200 kala- ja eläinlajin joukosta. Akvaarion asukit ovat peräisin kaikilta maan kolkilta, ja siellä näet myös kotoisten järviemme ja jokiemme kaloja. Akvaario sopiikin kaikille luonnosta ja biologiasta kiinnostuneille tutustumiskohteeksi.

Jos olet kiinnostunut hiukan jännittävimmistä kaloista, kannattaa vierailusi ajoittaa Amazonin piraija-kalojen ruokinta-ajankohdiksi. Hurjat lihansyöjät ravitaan tiistaina, torstaina ja lauantaina kello kahden aikaan iltapäivällä.

Tänä kesänä akvaarioon on uudistettu afrikkalaisen Tanganjikajärven asukeille omistettu vesiallas. Järvessä erää yli 250 kirjoahvenlajia, joista Särkänniemessä majailee pahkakirjoahven.

Pahkakirjoahven on rauhallisen hidas liikkeiltään. Ne ovat saaliskaloja, jotka saalistavat hämärässä pikkukaloja ja äyriäisiä.

Planetaariossa huimaavat näyt ympäröivät katsojaa kaikilta puolilta. Sen ansiosta planetaarion tuottamat visuaaliset elämykset ovat ainutlaatuisia.

Planetaarion multimediaohjelma uudistetaan joka vuosi. Sen ansiosta planetaario kestää useammankin vierailun. Kesän 2011 ohjelmistossa on ollut elokuva Mustat aukot. Joulun alla planetaariossa perinteisesti esitetään Bethlehemin tähti.

Delfinaariossa voit kohdata viisi hurmaavaan pirteää delfiiniä. Delfiiniesitysten ansiosta opit huomaamattasi delfiineistä: näet kuinka vahvoja ne ovat ja opit niiden suunnistavan oman "sisäänrakennetun" kaikuluotaimensa avulla.

Delfinaario aloitti toimintansa vuonna 1985. Jo neljännesvuosisadan toiminut delfinaario on edellen maailman pohjoisen delfinaario -- ja sellaisena se on entistäkin kiehtovampi tutustumiskohde!